Siirry pääsisältöön

Eve Hietamies: Tarhapäivä


Otava 2012
447 sivua
Entä jos vuokrattaisiin elokuva, tehtäisiin popcornia. Tai jos käytäisiin seikkailuretkellä metsässä, otettaisiin aseet mukaan ja etsittäisiin Tyrannosaurus Rex. Otettaisiin pyssyt, miekat ja palomiehen kypärät, sillä eiköhän tämän lähiön porukka ole jo tottunut siihen näkyyn, tuskin ne enää toista kertaa soittaisivat poliisia. Etenkin, jos sinä kantaisit tällä kertaa sitä mustaa, muovista konepistoolia ja yritettäisiin välttää kävelemästä sen palvelutalon pihan poikki.
Eve Hietamiehen Yösyöttö-romaanista (2010) tuttujen Antti ja Paavo Pasasen tarina jatkuu Tarhapäivässä. Antti on jäänyt poikansa yksinhuoltajaksi jo tämän ollessa vasta muutaman päivän ikäinen. Erinäisten tapahtumien seurauksena hän saa huollettavakseen myös ystävänsä Ennin tyttären Tertun. 

Kun elämä yhden viisivuotiaan kanssa on kuilun partaalla tasapainoilemista, niin mitä se onkaan kahden viisivuotiaan kanssa – etenkin jos toinen heistä sattuu olemaan tyttö? Antin, Paavon ja Tertun arki on täynnä kommelluksia ja tilannekomiikkaa. Milloin pyykit kutistuvat, milloin rooliasuun vaivalla askarreltu kissanhäntä muistuttaakin mustaa dildoa. Hietamiehen huumori perustuu pitkälti stereotypioihin ja niiden horjuttamiseen. Erityisen sympaattisena hahmona Hietamies kuvaa Antin tuttavaperheen isän, Reposen, joka työskentelee poliisina huippusalaisissa tehtävissä ja on haka ompelemaan. 


Hilpeyden sekaan kutoutuu myös alakuloisia sävyjä. Lapset kaipaavat äitejään, ja etenkin Paavon suhde psyykkisesti sairaaseen äitiinsä on kimurantti. Jälleen käy toteen se valitettava seikka, että siinä missä fyysisesti loukkaantuneita hoidetaan pitkään ja hartaasti, jäävät mieleltään sairastuneet oman onnensa nojaan.


Kun työnsä ja lapsensa hoitava yksinhuoltajaäiti on jokseenkin normi, esitetään samat asiat hoitava mies usein selviytyjänä ja jopa puolittain sankarina. Onneksi Hietamies välttää sädekehänefektin pitämällä Antin tavallisena miehenä, jolla palaa pinna ja joka ei osaa läheskään aina toimia oikein.


Kaiken kaikkiaan Tarhapäivä on sympaattinen lukuromaani, ja arjen kaoottisuuden kuvaajana Hietamies on osuva ja aidosti hauska. Elämänhallinta osoittautuu taitolajiksi, jossa tärkeimmät avut löytyvät läheltä. Rakkauttakaan ei unohdeta.



Muualla:
Kirjavinkit

Keskisuomalainen 
Kirjanainen

Kommentit

  1. Hei Jaana, kiitos linkityksestä. Hyvin kommentoit tuota sädekehäefektiä, onneksi niin ei käynyt. Pidin tästä ja myös Hietamiehen muistakin teoksista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on menny Hietamiehen kirjat jotenkin sivu silmien, mutta aion ehdottomasti lukea häneltä lisääkin.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Eeva Joenpelto: Vetää kaikista ovista

Kuuntelin tätä vuonna 1974 ilmestynyttä romaania osittain äänikirjana ja kuuntelemisesta teki erittäin miellyttävän kokemuksen se, että kirjan lukee näyttelijä Liisamaija Laaksonen , jonka ääni sopii Joenpellon henkilöiden puheenparteen ja kerrontaan erinomaisesti. Nykyään ehkä vähän unohdettu Eeva Joenpelto teki aikanaan mittavan uran kirjailijana. Hänen esikoisromaaninsa Seitsemän päivää ilmestyi vuonna 1946 ja viimeinen teos Uskomattomia uhrauksia vuonna 2000. Neliosainen Lohja -sarjakin oli sekä myynti- että arvostelumenestys. Lohja-sarjaa voisikin pitää vaikkapa Sirpa Kähkösen Kuopio -sarjan edeltäjänä, vaikka tietenkin nämä sarjat edustavat kumpainenkin omaa tyyliään ja aikaansa.   Vetää kaikista ovista alkaa keväästä 1919, jolloin kansalaissota oli vielä monella tavalla läsnä. Kerronnan keskiössä oleva Oskari Hänninen on maataloustarvikekauppias, ja hänen vaimonsa Salme koettaa kuluttaa aikaansa kotirouvana, vaikka kotona ei ole oikein muuta tekemistä kuin virkka...

Kaarina Niskala: Valkovuokkojen villat: Toppilansalmen huvilat ja puutarhat

Oulun tervaporvariajan vauraus näkyi kaupungissa monella tavalla. Toppilan sataman yhteyteen rakennettiin 1800-luvun lopulla hienoja huviloita, joista muutamat (tosin todellakin vain muutamat) ovat säilyneet nykypäiviin saakka. Tunnetuin näistä säilyneistä on kauppaneuvos Johan Wilhelm Snellmanin vuonna 1859 rakennuttama, tyttärensä mukaan nimeämä Hannala . Kulttuurihistoriallisesti merkittävän alueen ensimmäiset, Mallasjuomatehtaan rakennukset valmistuivat jo muutamaa vuotta aiemmin. Valkovuokkojen villat kuvaa oululaista huvilaelämää 1800-luvun puolivälistä toiseen maailmansotaan. Huviloiden lisäksi kerrotaan niitä ympäröineiden suurten ja kauniiden puutarhojen historiasta – ja mikä kiinnostavinta – villojen asukkaista. Juuri heidän elämäntarinansa luovat mikrohistoriallisen näkymän entisaikojen huvilamiljööseen. Lähemmin tarkastellaan pariakymmentä huvilaa. Erakkoluonteiset [Ravanderin] veljekset, jotka olivat perineet komean mustan Lincoln-auton, matkustivat huvilalleen To...

Paavo Rintala: Pojat

Otava 1958 Teuvo Pakkala toi kirjallisuuteen Oulun Vaaran kaupunginosan, Matti Hälli Tuiran, Paavo Rintala puolestaan lapsuus- ja kouluvuosiensa Raksilan. Työläisten ja köyhien alueita kaikki tyynni.  Rintalan Raksila ajoittuu jatkosotaan. Oulu oli saksalaisten varuskuntakaupunki ja kaupungintalollakin liehuivat hakaristiliput. Tuiraan rakennettua saksalaisten suurinta parakkikylää kutsuttiin Pikku-Berliiniksi ja tämä nimitys elää yhä osana paikallishistoriaa yhtä lailla kuin esimerkiksi Koskela tunnetaan Pikku-Moskovana. Kotirintaman arki näyttäytyy romaanissa kaupankäyntinä ja vehtaamisena saksalaisten kanssa. Sota on luonut poikkeusolot, joissa normaalit käytöskoodit eivät välttämättä päde. Kerronnan keskiössä toimivalle raksilalaiselle poikasakille sota on ennen kaikkea jännittävää peliä ja saksalaissotilaiden ja heidän heilojensa ”vaanimista”, jos kohta Immu, Pate, Urkki, Matti ja etenkin oman onnensa nojaan jätetty Jake oppivat tuntemaan myös sodan nurjemman puole...